Tietoja Pinsiön harjoitusalueesta
Vetosuoran edessä Pinsiössä, Julkujärven leirikeskuksen maastossa sijaitsee TSGK:n juoksutusaitaus. Alue on lukittu ja vain avaimensa lunastaneet saavat sitä käyttää. Avaimen saa 100 e:n maksulla käyttöönsä määräämättömäksi ajaksi, avaintiedustelut Petri Magnussonilta (petri.magnusson(ät)finname.fi)
Yleisiä ohjeita alueelle
Kyseessä ei ole koirapuisto, vaan tarkoitus on, että kukin vuorollaan juoksuttaa koiriaan. Eli jos joku muu on paikalla ennen sinua, on kiltisti odotettava vuoroaan.
Kasat kerätään pois portin vieressä olevaan roskikseen. Tupakantumppeja ei saa heittää aitaukseen. Kaiken minkä olet jaksanut kantaa mukanasi aitaukseen, jaksat myös viedä mennessäsi.
Vetosuoralla treenaavia ei häiritä.
Avaimia ei luovuteta kolmansille osapuolille.
Autot täytyy jättää Julkujärven leirikeskuksen parkkipaikalle mäen päälle.
Toivottavaa olisi, että alueella olisi paljon käyttöä ja että kaikki pitäisivät silmänsä auki mahdollisen ilkivallan yms. varalta.
Pieni varoituksen sana tähän loppuun
TARKASTAKAA alue ennen kuin päästätte koiranne sinne vapaaksi! (aita ehjä, ei rikottu lasia jne).